ideoita, ideoita..
Huomenna sitten häämessuille! Toivottavasti sieltä saisi vielä paljon kaikkia uudenlaisia ideoita häitä varten. Olis kivaa keksiä jotain hauskaa, koska ei kuitenkaan tahdota omista häistämme ihan perinteisiä. Tokihan sellaiset romanttiset ja perinteiset häät ovat kauniit, mutta meidän tyyliin sopii enemmän rennot ja hauskat. Olen itse ollut vieraana jo parissa kymmenissä häissä, joten olis kiva, jos omat eroaisi jotenkin. Onneksi ollaan samoilla ajatuksilla liikenteessä Peten kanssa. Olis tosi kurjaa, jos oltais erimieltä yhdestä elämämme iloisimmasta päivästä
Jos oikein muistelen, niin ollaan taidettu häistä puhua jo silloin, kun ei vielä edes seurusteltu. Silloin jo ajateltiin ihan samalla tavalla
Mahtavaa, että nyt päästään toteuttamaan ne suunnitelmat yhdessä
nyyhkyilyä..
Tapasin tänään erään kaverin, jolla on häät suunnitelmissa ensivuoden kesälle. Hän oli niin innoissaan suunnittelemassa häilleen teemaa. Meillä ei taida mitään erityistä teemaa ollakaan. Meidän teemana on mukava meininki
Tänään sitten kun molemmat heittivät ideoitaan ilmoille ja puhuttiin häistä ja kerroin tietystikin meidän, jo hyvällä mallilla olevia suunnitelmia, aloin taas miettiä oikein tosissani sitä päivää. Mikään ei voisi mennä pieleen. Ja jos joku menisi pieleen, ei sitä varmaan edes huomais, kun on vaan niin hullaantunut siitä toisesta. Melkein itkettää kun ajattelee..
Ihanaa kun pääsee viikonloppuna häämessuille katselemaan kaikkea hääsälää
Mukaan taitaa olla lähdössä ainakin Pete ja minä, sekä toinen kaaso ja äidit. Kaaso kyselikin jo viime viikolla, että ketä tahtoisin polttareihini kutsuttavan. Hihii vähän jännää.. Ei kyllä pysty mitenkään arvaamaan mitä sitten tapahtuu
Peten polttaritkin tulee olemaan varmaan aika suuri mysteeri, mutta kai nekin selviää aikanaan. Nyt ollaan vähän mietitty noita häälahja hommeleita, että laitetaanko sitten aikanaan joku toivelista, vai saako niitä tiedustella jostain, vai miten sen nyt tekis. Rahaa olis kiva toivoa lahjaksi, mutta koska suurin osa vieraistamme on ystäviä, tuntuu omituiselta saada ystäviltä rahaa. Samoin, kun itse mietin, on outoa antaa ystävälle rahaa, joten olisi hyvä toivoa vaikka jotain astiasarjaa, tms.. Vaikkakin ajatuksella hankitut lahjat ovatkin kivoja, ei ihan kauheasti tahtoisi tavaraa lisää, kun sitä jo muutenkin on kerääntynyt
Lahjat eivät kyllä ole tärkeitä, vaan se että vieraat pääsevät paikalle..
Homma etenee..
Homma etenee hyvällä mallilla. Välillä tuntuu, että kaikki olis jo valmiina, voisko hääpäpivää siirtää lähemmäksi, mutta toisaalta koska tahdoimme häät ilman stressiä, on ihan hyvä, että teemme kaiken pikkuhiljaa, jolloin vältämme hommien kasautumisen. Toinen kaasoistani alkaa kuulemma pikkuhiljaa kohta kyllästyä, jos ei ikinä pääse tekemään mitään, joten ajattelin, että voisimme lähteä Peten kanssa vaikka ensi viikolla ostelemaan paperitavaraa kutsuja, paikkakortteja ja ohjelmia varten. Kirjoitetaan tekstit vaikka myöhemmin, mutta kaaso pääsee sitten leikkelemään niitä punaisia pikkuisia sydämiä jo valmiiksi
Tai ehkä pitää odottaa ensin vielä ensiviikonlopun häämessut ja katsoa löytyykö sieltä hyviä ideoita niihinkin. Ihanaa kun päivä pitenee ja kesä lähestyy..
Ou jeah! Käytiin tossa yhtenä päivänä kaupungilla ja nähtiin yks tosi hyvännäköinen puku, joka sopis Petelle. Se ehti koittaa vaan takkia päälleen, mutta jo se näytti tosi tosi hyvältä. Se oli sellaista vähän kiiltävää kangasta. Ja tänään satuin itse kulkemaan Kivitaskun ohi ja jäin ihastelemaan kauniita, itsetehtyjä koruja. Heti ekaksi silmäni osuivat valkoisiin helmiin. Ystävälliset myyjät kertoivat, että myös korujen tekeminen omien toiveiden mukaan onnistuu. En itse halua perinteisiä helmikoruja hääpäivänä, mutta valkoisista kivistä tehdyt “helmet” olivat todella hienoja ja ihan mun tyylisiä. Aion todellakin mennä sieltä hakemaan itselleni korut hääpäiväksi. Taas yksi mietinnänaihe vähemmän
Ihanaa suunnittelua..
Tänään suunnittelin hieman, että olisi ihanaa, jos olis sellainen kampaus, että osa hiuksista olis vaan kiinni ja sitten sitten niihin kiinnitettäisiin sellainen reilun kokoinen punainen kukka. Punainen kun sopii tosi hyvin tummien hiusten kanssa. Hääkimppuunikin tahtoisin vain pelkkiä punaisia ruusuja. Pieni ja yksinkertainen (ihan niin kuin minäkin). Kävinkin jo kysymässä alustavasti noin hintoja sellaiselle pienelle kimpulle.. Ei ole kyllä kallista touhua se. Sen olen kyllä jo huomannut, että häihin saisi kyllä menemään rahaa niin paljon, kuin sitä vaan jostain saisi, mutta myös kohtuullisella pudjetillakin pärjää. Jo alkuunsa päätimme, että hyvä tunnelma on tärkein. Sen yleensä tekee hyvä bändi, hyvä ruoka ja sopiva määrä juotavaa. Muista voidaan tarpeen tullen tinkiä…
Ah, niin ihana kosinta..
Oltiin Peten porukoiden mökillä ja oli ihana loppukesäinen ilta. Mä olin just saanut tyttäreni Milan nukkumaan ja Pete oli sillä aikaa laittanut saunan lämpiämään. Joka puolella oli kynttilöitä ja tuikkuja ja takassa oli tuli. Ulkona oli myös ulkotulia ja lyhtyjä. Oli ihan mielettömän kaunis pimeä ilta. Istuin siinä terassilla ja ajattelin itsekseni, että nyt olis kyllä ihana tilanne, jos Pete kosisi ja uskomatonta kyllä, mutta hetken päästä se tuli siihen eteen omituisen hermostuneena ja sanoi, että tahtoisi kysyä jotain. En siinä vaiheessa kuitenkaan tajunnut, kunnes Pete oli polvillaan mun edessä ja kysyi tahtoisinko hänen vaimokseen. Varmuuden vuoksi päätin kuitenkin kysyä “Ai oikeesti?” “Ai ihan oikeesti?” Pete vakuutteli olevansa hyvinkin tosissaan, joten vihdoin sain suustani ules “Tietysti haluan!!!” Yritin vielä päälle selittää, ettei sitä tarvinnut yhtään miettiä, tahdoin vain olla varma, ettei se ollut vitsi. Kun Pete huojentuneena kaivoi taskustaan valmiiksi ostamansa sormukset, ei tarvinnut miettiä kysymyksen vakavuutta
Se ilta oli kyllä ihana. Yöllä kun heräsin, piti vähän aikaa miettiä oliko kaikki unta. Onneksi ei ollut..
Messuille..
Häämessutkin lähestyy. Kannattaa lähteä tsekkaamaan tarjontaa siis 13- 14.2. Itse olen käynyt monet häämessut, kun sisarukseni on menneet naimisiin. Nyt taas täytyy lähteä, mutta tietenkin vähän erilaisella ajatuksella, kun kyse on omista häistä.. Lisää ideoita haetaan vielä sieltä. Mukaan aion kyllä ottaa Peten lisäksi myös kaasot.. Ehkä äiditkin tahtovat lähteä.
ensi tapaaminen..
Voi että! Vieläkin kipristää vatsan pohjaa kun muistelen sitä, kun tavattiin Peten kaa ekaa kertaa. Mä olin parhaan kaverini kaaso ja Pete oli soittamassa hääbändissä. Annoin varmaan hyvän vaikutelman, kun purjehdin sisään hääjuhlapaikalle tuohtuneena, koska bändi oli vasta roudailemassa kamoja ja vieraat alkoivat jo valua sisään. Huusin bändille pää punaisena!! Myöhemmin ehkä vähän hävetti.. Pete oli kuulemma jo tsekkaillu mua pitkin iltaa, mutta vasta myöhemmin illalla, kun vaikutin jo hieman rennommalta se uskalsi tulla juttelemaan. Meidän tiet erosi kuitenkin ilman numeroiden vaihtoa, kun me lähdettiin nopealla lähdöllä jatkamaan iltaa yökerhoon ja Pete lähti vielä soittamaan erääseen ravintolaan. Mahtavan suostuttelutaitoni ansiosta sain kuitenkin muutkin tytöt kanssani hämärään pikkupaikkaan, uuden ison yökerhon sijaan. Onneksi Pete oli iloinen nähdessään mut ja näin jälkikäteen olen onnellinen, että yökerho jäi sinä iltana väliin. Ja saatiinhan ne numerotkin sitten vihdoin vaihdettua..
Heippa kaikille!
Selailin tänään yhtä häälehteä ja olin tosi innoissani, että mullakin on häät tänä vuonna! Nyt se rupeaa jo tuntumaan läheiseltä tapahtumalta, kun vielä syksyllä, kun aloitettiin järjestelyt, se tuntui vielä aika kaukaiselta. Mutta hyvä että jo silloin varattiin kirkko ja hääjuhlapaikka. Pitopalvelukin on jo varattu ja ruokia suunniteltu. Eilen laskeskeltiin paljonko juomaa tarvitsisi varata, koska ne aiomme hankkia itse. Hääpuvun ostin nettihuutokaupasta naurettavan halvalla, mutta se sopii päälleni täydellisesti ja on juuri toiveideni mukainen. Joskus käy tuuri. Pete ei ole vielä osannut päättää millaisen puvun tahtoisi ja mistä sen hankkisi. Onneksi on vielä hyvin aikaa. Bändi koostuu ystävistä, jotka ovat ystävällisesti lupautuneet esiintymään juhlassamme. Pääosin bändiläiset ovatkin kutsuttuja vieraitamme. Bändin lisäksi toisen kaasoni avomies on lupautunut heittämään DJ setin illan pimetessä. Mahtavaa jorailua siis tiedossa! jee!! Enpä melkein malttaisi enää oottaa..